Levytangon ja -painojen avulla toteutettava ja lihaskestävyyttä parantava BODYPUMP®-tunti on ollut jo vuosia maailman suosituin ryhmäliikuntatunti – ja myös Suomessa suosio on pitänyt pintansa. Uusiseelantilainen Les Mills lanseerasi kotimaassaan BODYPUMP®in vuonna 1990. Les oli olympiatason urheilija, jonka kuntokeskuksen asiakkaat olivat niin ikään pitkälti kilpaurheilijoita. 1980-luvulla Lesin poika Phillip alkoi kehitellä vaimonsa Jackien kanssa ryhmäliikuntatunteja ja halusi rikkoa uskomuksen siitä, että naiset eivät voi treenata painoilla.
”Eräänä päivänä Phillip huomasi salilla lyhyen, joutilaana olevan tangon, ja siitä syntyi idea ottaa tanko ja painot mukaan konseptiin. BODYPUMP®-tunteja pidettiin aluksi vain Les Millsin omilla saleilla Uudessa-Seelannissa, mutta se huomattiin pian myös muualla ja tuntikonseptia kysyttiin ensimmäisenä Australiaan, josta se ponnisti Amerikkaan, Eurooppaan ja muualle maailmaan”, Mediha Siitari Les Mills Nordicilta kertoo.
Nykyään BODYPUMP®-tunteja pidetään yli 15 000 salilla ympäri maailman. Suomessa BODYPUMP®-lisensoituja saleja on 280. Mikä on laajan ja pitkäkestoisen suosion salaisuus?
”Pohjoismaissa BODYPUMP®in suosio alkoi heti 2000-luvun alussa eikä se ole laantunut. BODYPUMP® on siitä ainutlaatuinen ohjelma, että se on niin naisten kuin miesten suosiossa. Ohjelma on helppo ja tehokas lihaskuntotreeni, joka sopii kenelle tahansa – oli sitten aloittelija tai kokenut kuntoilija. Suomessa myös ohjaajien taso on erittäin korkea ja meillä on modernit ja siistit tilat, joissa treenata. BODYPUMP®-ohjelman teho on tieteellisesti tutkittu, ja suomalaiset asiakkaat arvostavat sitä”, Mediha jatkaa.
Kannustavien ohjaajien ja tarttuvan musiikin myötä treeniin koukuttuu
Säännöllisen BODYPUMP®-harjoittelun on tutkitusti todistettu kasvattavan muun muassa lihasvoimaa ja nopeutta, luiden tiheyttä ja kasvuhormonin tuotantoa. BODYPUMP® onkin oiva laji kaikenikäisille, ja usein tunneilla näkee niin nuorta kuin varttuneempaakin väkeä. Kannustavat ohjaajat ja tarttuva musiikki tuovat vielä lisämausteensa tehokkaalle treenille. Musiikki ja liikeyhdistelmät vaihtuvat kolmen kuukauden välein, jotta sekä keho että mieli saavat säännöllisin väliajoin uusia haasteita ja kannustimia.
”Musiikki on iso osa tuntikonseptia, ja jokaisen ohjelman musiikki miksataan tarkasti liikkeisiin sopivaksi Les Millsin omalla musiikkistudiolla. Koulutetut BODYPUMP®-ohjaajat käyvät jatkokoulutuksissa useasti vuodessa ja antavat tunnilla ennen jokaista kappaletta ohjeet painojen määrästä niin aloittelijoille kuin pitkään treenanneillekin. Ohjaajat myös avaavat osallistujille treenin ja eri liikkeiden vaikutuksia. Tämä tuo ohjelman lähemmäksi sen alkuperää, sillä urheilijan on tärkeä tietää, mitä kehossa treenatessa tapahtuu ja mihin kehon osaan treeni milloinkin kohdistetaan”, Mediha selittää.
Tutkimukset ja innovaatiot pitävät lajin ajan hermolla
Urheiluhallit lanseerasi BODYPUMP®in Suomessa ensimmäisten joukossa jo vuonna 2000. Vaikka ohjelman perusidea onkin pysynyt vuosikymmeniä samana, BODYPUMP® on myös kehittynyt ajan saatossa.
”Ohjelman suosion kasvaessa maailmalla Les Mills laajensi BODYPUMP®in tuotantotiimiä. Tuotanto toteutetaan nykyisin urheilutieteilijöiden, tutkijoiden ja lääkärien kanssa, jotta jokaisen tunnin vaikuttavuus, turvallisuus ja tehokkuus voidaan taata. Ohjelman kehittyessä myös välineet ovat uusiutuneet. Les Mills on kehittänyt nimenomaan BODYPUMP®-treenejä varten SMARTBAR-tangon ja -painot, jotka mahdollistavat nopeat vaihdot kappaleiden välissä ja kannustavat lisäämään painoja, jolloin treenaajan voimat ja kunto kehittyvät. Tangossa käytettävät painot soveltuvat samalla käsipainoiksi, joten ne säästävät myös tilaa ryhmäliikuntasaleissa.”