Palvelut | Uimakoulut | Yksityistunnit
Järjestämme kaiken tasoisille ja -ikäisille uimareille uimakouluja. Jos aikataulut ja kiireet eivät kuitenkaan salli kursseihin sitoutumista, on yksilöllisesti räätälöity uinnin yksityisopetus erinomainen ratkaisu. Tällöin aikataulut, tavoitteet ja opetuspaikka sovitaan yhdessä opettajan kanssa. Uinnin yksityisopetus voi olla yksilö-, pari- tai ryhmäopetusta ja opetuskertoja voi ottaa yhden tai useamman tarpeen mukaan. Mitä paremmin osaat uida, sitä enemmän siitä nautit!
Uinnin yksityisopetuksessa tunti rakennetaan osallistujalle sopivaksi. Uinnista saa tarkan, henkilökohtaisen palautteen ja oppiminen on tehokasta. Uinnin yksityisopetuksen ei tarvitse olla ainoastaan tekniikkaopetusta, vaan se voi olla alkeistaitojen tai pienempien osa-alueiden, kuten hengityksen harjoittelua.
Myös lapsi voi osallistua uinnin yksityisopetukseen. Tällöin on suositeltavaa, että toinen vanhemmista on mukana altaassa. Näin opetustilanteesta hyötyvät sekä lapsi että vanhempi. Myöhemmin vanhempi voi toimia itse opettajana.
Esimerkkejä ryhmistä, joille yksityisopetus on sopivaa:
Arat lapset (yli 5-vuotiaille)
Vesipelko ilmenee mm. siten, että lapsi liikkuu hyvin varovaisesti vedessä eikä suostu sukeltamaan. Kun arka lapsi haluaa olla mukana uimakouluryhmässä, ylimääräinen yksityisopetus voi auttaa eteenpäin. Lisäksi on lapsia, joille koulu-uinti tuottaa stressiä, koska he eivät osaa uida kovin hyvin tai ollenkaan. Kun he oppivat tekniikkaa hieman paremmin, uintitunnitkin alkavat tuntua mukavilta.
Tekniikkaa kaipaavat lapset
Lapsi voi olla esimerkiksi kiinnostunut uimaseuraan liittymisestä tai on jo uimaseurassa, mutta uimataito ei ole kovin hyvä. Tällöin vanhemmat voivat ottaa lapselleen tekniikkaopettajan, joka auttaa eteenpäin.
Uintitekniikkaa kaipaavat aikuiset
Täsmäopetusta aikuisille, jotka haluavat hioa jotain tiettyä tekniikkaa (esim. vapaauinti tai rintauinti). Tunnit hoituvat myös englanniksi.
Triathlonistit
Yksityisopetuksessa lajia harrastavat saavat räätälöidyt vinkit sekä uintitekniikkaan että treeniin.
Hinnasto
Yksityistunti ryhmälle tai yritykselle
Uinnin videointi ja palaute 100 € / henkilö, 150 € / pari (60 min)
Opettajana Sebastian Dannberg
Lisätietoja: Sebastian Dannberg, sebastian.dannberg(at)urheiluhallit.fi